kurunmäki

142 Jussi Kurunmäki

Politiikka 43:2, s. 142–155, 2001

Käsitehistoria. Näkökulma historian poliittisuuteen japoliittisen kielen historiallisuuteen

JUSSI KURUNMÄKI

This article argues that historical study of concepts provides a way to go beyond reduc-tionistic interpretations which view political and historical changes as mere reflectionsof social, economic or discursive changes. Conceptual history is a research strategy whichconsiders the interplay between individual actors and structures. By analysing the histo-ry of concepts it is possible to find political conflicts in processes which might other-wise seem uncontested and self-evident. More specifically, the article discusses the pos-sibility of combining the German Begriffsgeschichte, developed by Reinhart Koselleck,with the Cambridge approach to rhetorical analysis of historical situations, best knownthrough the works of Quentin Skinner. These approaches can be understood as comple-mentary to each other rather than incommensurable.

ABSTRACTConceptual History:An Approach to thePolitical Aspects ofHistory and theHistoricity ofPolitical Language

Kuninkaita voi tappaa miekoilla ja kirveillä,mutta tarvitaan sanoja poistamaan monarkia(Hampsher-Monk 1998, 48).

Johdanto

Käsitehistoria on tutkimusperspektiivi, jossaollaan kiinnostuneita siitä, kuinka poliittisessatoiminnassa käsitteille annetaan erilaisia mer-kityksiä ja siitä, kuinka käsitteiden hallinnastaja oikeasta käyttötavasta käydään kamppailua.Lähtökohtana on se, että poliittiset käsitteetovat historiallisia ja aina vähintäänkin poten-tiaalisesti kiistanalaisia, useiden merkityssisäl-töjen keskittymiä (Koselleck 1972, xxii). Sik-si esimerkiksi ”patriotismin” nimissä on voituesittää niin vallankumouksellisia, demokraatti-sia kuin säilyttäviä konservatiivisiakin pyrki-myksiä (esim. Dietz 1989; Kurunmäki 2000,179–192). Käsitehistoriallinen asenne hylkääpyrkimyksen esittää käsitteet ajattomina ja py-

syvinä, yksiselitteisinä ja yksimielisesti hyväk-syttävinä. Koska politiikan kieli on historiallis-ta, käsitteet eivät ole määritelmiä, jotka lopet-tavat keskustelun, vaan pikemminkin kimppukysymyksiä, joihin edellytetään kilpailevia vas-tauksia (Palonen 1997a, 11).

Kynä on usein miekkaa mahtavampi, kun onkyse politiikasta, sillä vain alastoman väkival-lan alueella kieli voi menettää merkityksensä.Niin sanotun lingvistisen käänteen perusajatusonkin, että poliittinen ja sosiaalinen maailmaeivät ole erotettavissa kielellisestä maailmasta.Tässä artikkelissa on tarkoitus esitellä tutki-mussuuntausta, joka pyrkii ylittämään kuilunkielen ja niin sanotun todellisuuden välillä.Tämä tarkoittaa samalla sitä, että inhimillinentoiminta nousee tutkimuksessa erityisen huo-mion kohteeksi.

Käsitehistoriallisen tutkimuksen avulla onmahdollista nähdä itsestäänselviksi ymmärretytilmiöt ja kehityskulut poliittisen kamppailun

Käsitehistoria. Näkökulma historian poliittisuuteen ja poliittisen kielen historiallisuuteen 143

tuloksina. Kysymys on ilmiöiden poliittisuudenesiinlukemisesta. Esimerkiksi äänioikeusrefor-mien ja poliittisen demokratisoitumisen useinniin vääjäämättömältä näyttävä johdonmukai-nen edistyskertomus voidaan purkaa merkityk-sellisiksi konfliktitilanteiksi, joissa on ollut ky-symys poliittisille käsitteille annetuista erilai-sista tulkinnoista ja siten erilaisista tavoitteis-ta ja toimintahorisonteista. Poliittisen toimin-nan ymmärtämisen kannalta onkin tärkeää näh-dä se käsitteellinen ”varasto”, joka toimijoillaon ollut käytettävissään, sillä käsitteellisetmuutokset saattavat avata uuden ja yllättävän-kin mahdollisuushorisontin politiikalle.

Esimerkiksi ”ajan vaatimusten” nimissä to-teutunut äänioikeusreformi on nähtävä retori-sena tilanteena, joka edellyttää tutkijan empii-ristä analyysiä, eikä pelkästään näiden ”ajanvaatimusten” paljastamista. ”Aika”, ”yhteiskun-ta” tai ”yleinen mielipide” ovat tällaisessa ta-pauksessa tutkimuksen kohteena olevia käsit-teitä eivätkä sellaisenaan reformia selittäviätosiasioita.1 Samalla tavoin mallitapauksina pi-dettyjen poliittisten järjestelmien vaikutus tu-lisi nähdä käsitteellisen reseption valossa eikäautomaattisena selityksenä tutkittavalle refor-mille. Käsitehistoriallinen tutkimus on tarpeel-lista ulottaa myös erilaisiin kansallisia poliit-tisia traditioita hyväksikäyttäviin selitysmallei-hin. Lisäksi on todettava, että käsitehistoria eiole ainoastaan historiaan kohdistuva lähesty-mistapa, vaan se voi olla olennainen osa myösnykyilmiöiden tutkimisessa (esim. Ball 1988,10).

Tällainen tutkimus tarkoittaa yksisuuntaisenrakenteista lähtevän selittämistavan hylkäämis-tä. Inhimilliset toimijat on otettava vakavasti,eikä heitä pidä nähdä pelkästään taloudellistentai sosiaalisten syiden heijastumina tai diskurs-sien vankeina (ks. esim. Farr 1989, 32). Kysy-mys on pikemminkin toimijoiden ja rakentei-den vuorovaikutuksesta siten, että toiminta onosittain rakenteiden rajoittamaa tai ehdollista-maa, mutta samalla toiminta uusintaa ja muut-

taa näitä rakenteita (Baker 1990, 6). Nämä ra-kenteet ovat, kuten toimintakin, tutkijalle etu-päässä kielellisiä, sillä valtaosa poliittisista te-oista tapahtuu kielen kautta ja toisaalta poliit-tiset käsitykset, teot ja käytännöt ovat osittainkonstituoituneet käsitteiden kautta. Tutkijallemennyt välittyy aina kielellisenä, sillä myös ei-kielellinen toiminta ja tapahtuminen on tavoi-tettavissa jälkeenpäin vain kielellisessä muo-dossa (Koselleck 1998, 28–29; Farr 1989, 26–32; Hampsher-Monk 1998, 48).

Käsitehistoriaa voidaankin pitää yhdessä uu-den retoriikan tutkimuksen2 kanssa osoitukse-na ns. lingvistisen käänteen aikaansaamista tut-kimusorientaatioiden muutoksista yhteiskunta-ja humanistisissa tieteissä. On syytä korostaa,että käsitehistoria on pikemminkin näkökulmapolitiikan tutkimukseen kuin selkeästi rajatta-vissa oleva metodi. Jyrkkää rajaa esimerkiksiretoriikan tutkimukseen on vaikeaa ja ilmeisenturhaa mennä tekemään.

Irti ikuisista kysymyksistä

Käsitehistoriaksi laajasti ymmärtämäni suun-tauksen sisällä on keskitytty toisistaan hiemanerilaisiin tutkimuskohteisiin tai tutkimusyksik-köihin. Kun saksalainen Begriffsgeschichte(tunnetuimpana nimenään Reinhart Koselleck)tutkii rajatummin yksittäisiä käsitteitä, on ang-loamerikkalainen niin sanottu Cambridgen kou-lu ollut kiinnostunut mm. ”lingvistisistä kon-ventioista”, ”puheakteista” ja retorisista ”siir-roista” (Quentin Skinner) sekä ”diskursseista”ja ”kielistä” (J. G. A. Pocock). Yhteistä näillejoskus erilaisilta näyttäville suuntauksille onpoliittisen kielen historiallisuuden ottaminenvakavasti ja pyrkimys välttää anakronististahistoriankirjoitusta. Poliittisen toiminnan jateorian historiaa on pyrittävä ymmärtämään his-toriallisten toimijoiden omasta käsitysmaail-masta käsin. Tämä merkitsee erityistä huomionkohdistamista niin lingvistiseen kuin sosiaali-seen ja poliittiseenkin kontekstiin.

Tällainen tutkimusote on ollut purkamassahistoriatonta poliittisen ajattelun historiaa, jossakullekin ajankohdalle ja kanonisoidulle ajatte-

1 Hyvä esimerkki äänioikeusreformien analysoimi-sesta välttämättömyysretoriikkaa purkaen on WillibaldSteinmetzin (1993) englantilaisia parlamenttireforme-ja käsittelevä tutkimus Das Sagbare und das Machtba-re. Zum Wandel politischer Handlungsspielräume. Eng-land 1780–1867.

2 Uudesta retoriikan tutkimuksesta Suomessa, ks.Palonen ja Summa (1996).


lijalle on esitetty ”ikuiset kysymykset” ikäänkuin samoina ja yhteisinä. Lisäksi varsinkinsaksalainen Begriffsgeschichte on luonut tulkin-taa modernin poliittisen kielen synnystä (sak-salaisella kielialueella) 1700-luvun loppupuo-lelta 1800-luvun alkupuolelle ulottuvalla ajan-jaksolla.

Sekä ohjelmallisilta tavoitteiltaan että tuotan-non laajuudeltaan merkittävin osoitus käsitehis-toriallisesta tutkimuksesta on Koselleckin joh-dolla toteutettu kahdeksanosainen ja noin kah-deksantuhannen sivun laajuinen käsitehistorial-linen sanakirja Geschichtliche Grundbegriffe.Historisches Lexikon zur Politisch-sozialenSprache in Deutschland (1972–1997). Toinenmerkittävä sanakirjamuodossa ilmestyvä ja kä-sitehistoriallisesta lähtökohdasta syntynyt ko-konaisuus on niin ikään saksalainen, mentali-teettihistoriaa lähestyvä Handbuch politisch-sozialer Grundbegriffe in Frankreich, 1680–1820 (1985–).

”Cambridgen koulun” tutkimukset eivät olekäsikirjamaisia eivätkä yhtä selkeästi ohjelmal-lisen käsitehistoriallisen projektin tulosta kuinmainitut saksalaiset kirjasarjat. Näistä kentiestunnetuin on Quentin Skinnerin Foundations ofModern Political Thought (1978). Käsitehisto-rialliseksi tutkimukseksi on laskettava myösyhdysvaltalaisten Terence Ballin ja James Far-rin kirjoitukset, joista hyvän kuvan saa teokses-ta Political Innovation and Conceptual Change(1989). Tämän lisäksi hollantilaisin voimin toi-mitettu History of Concepts: ComparativePerspectives (1998) esittelee laajasti käsitehis-toriallisia suuntauksia ja sisältää artikkeleitaspesifeistä käsitteistä sekä lisäksi pyrkii laajen-tamaan käsitehistoriallista otetta kuvien ja sym-bolien tutkimisen suuntaan. Käsitehistoriallisiatutkimushankkeita on lisäksi vireillä ainakinTanskassa ja Suomessa, jossa on valmisteillalaaja teos suomalaisen poliittisen kulttuurinavainkäsitteistä.

Tietoisena rajauksen kapeudesta keskityn jat-kossa kahteen käsitehistorian keskeisimpäänkirjoittajaan, Reinhart Koselleckiin ja QuentinSkinneriin sekä jossain määrin J. G. A. Po-cockiin. Pyrkimys on vertailla heidän lähtökoh-tiaan, kysymyksenasettelujaan sekä käytännönmetodisia valintojaan ja näin päätyä joihinkinkeskeisiin käytännöllisiin metodisiin ongelmiinsekä niiden ratkaisuehdotuksiin. Tällainen pyr-

kimys ei ole lajissaan ensimmäinen. Siitä onesimerkkinä muun muassa Melvin RichterinThe History of Political and Social Concepts(1995), jossa hän kannustaa näiden kahden pää-suuntauksen toisiaan täydentävään yhdistämi-seen. Suomessa samankaltaiseen yhdistelmäänkäytännön tutkimuksessa on pyrkinyt Pasi Iha-lainen tutkimuksessaan The Discourse on Po-litical Pluralism in Early Eighteenth-CenturyEngland (1999) (ks. myös Palonen 1999). Tä-män artikkelin erityisenä tavoitteena on vasta-ta siihen perustavaan kysymykseen, onko kä-sitteillä historiaa, jota voimme tutkia läpi his-toriallisen ajan, vai olemmeko rajoitettuja yk-sittäisten historiallisten tilanteiden ja kielen-käyttökontekstien tutkimiseen ilman, että voi-simme siirtyä kontekstista toiseen ja tehdä ver-tailuja?

Skinner: historiallisen tilanteen retorinenanalyysi

Skinner on kenties enemmän kuin kukaan muupolemisoinut epähistorialliseksi leimaamaansa”history of ideas”-traditiota sekä niin puhtaantekstualistisia kuin puhtaan kontekstualistisia-kin tutkimusotteita vastaan (esim. Skinner1988a, 29–67). Hänen lähtökohtanaan on his-toriallinen retorinen tilanne. Skinner on kiin-nostunut siitä, mitä oikein on tehty, kun poliit-tista teoriaa on kirjoitettu. Hän on etupäässäkirjoittanut poliittisen ajattelun klassikoista(mm. More, Machiavelli, Hobbes) ja osoittanutaikaisempien tulkintojen epähistoriallisuuksia.Samalla hän on kuitenkin kirjoittanut myösmuun muassa valtio-käsitteen käsitehistoriasta(Skinner 1978; Skinner 1987; Skinner 1999,63). Skinnerin pääteesi on, että nykyisin klas-sikkoina pitämämme kirjoitukset ovat olleetpuheenvuoroja oman aikansa poliittiseen kes-kusteluun, eikä niitä voi ymmärtää ilman senajankohdan kysymyksenasettelua,3 ajattelu-maailmaa, poliittista ja sosiaalista tilannetta, eisiis ilman ajankohdan lingvistisiä konventioi-ta, jotka rajasivat sitä, mitä oli mahdollista sa-

3 Skinner seuraa tässä R. G. Collingwoodia, joka ontodennut, että ymmärtääksemme vastauksen meidän ontiedettävä, mihin kysymykseen se oli tarkoitettu vas-taukseksi (Collingwood 1939, 39).


noa; mikä oli tavallista, mikä rikkoi rajoja. Teh-tävä on siis kaksijakoinen: yhtäältä on liitettä-vä tutkittava kirjoittaja ja hänen tuotantonsaoman aikansa keskusteluihin ja merkityksiin,toisaalta on pyrittävä näkemään, mitä uutta jainnovatiivista kirjoittaja toi tähän tilanteeseentekstillään (Hampsher-Monk 1998, 43–44).4

Tällaista lähtökohtaa on kutsuttu revisionis-tiseksi suuntaukseksi, ja Skinner on käyttänyttavoitteistaan nimitystä real history. Kysymyson siitä, että poliittinen teoria on ymmärrettä-vä poliittisen toiminnan kautta, reaalisena his-toriana (esim. Skinner 1988d, 99). Skinner for-muloi periaatteen näin:

Käsitykseni mukaan poliittinen elämä itseasettaa keskeiset ongelmat politiikan teoree-tikolle, saa aikaan sen, että tietyt teematnäyttäytyvät ongelmallisina ja niitä vastaa-vat kysymykset tulevat väittelyn pääaiheik-si (Skinner 1978, xi).

”Reaalihistoriallinen” lähtökohta pyrkii vält-tämään jälkiviisaan ja anakronistisen tavan kir-joittaa historiaa (esim. Skinner 1988a, 32).Tämä edellyttää tutkijalta asennetta, jota kut-sun käsitehistorialliseksi, sillä tutkijan on py-rittävä ymmärtämään historiallisen tekstin syn-tyajankohdan kysymyksenasettelua ja käsitteis-töä. Skinner toteaa:

Puolustan ainoastaan sitä, että historiantut-kimuksen tehtäväksi käsitetään pyrkimysmahdollisuuksien mukaan tavoittaa tutkitta-vien kohteiden ajattelu- ja näkemystapa.Tämä edellyttää, että saamme esiin ne käsit-teet, joita heillä oli käytettävissään, ne erot-telut, joita he tekivät ja käyttivät yrityksis-sään saada mieltä omaan maailmaansa (Skin-ner 1988f, 252).

Onnistuakseen tässä tehtävässä tutkijan onsiis ymmärrettävä tutkittavien tekstien omanajankohdan kieltä, Skinnerin termein ”lingvis-tisiä konventioita” eli muun muassa yhteisiä

sanastoja, käsitteellisiä erotteluja, kysymyksen-asetteluja ja olettamuksia (Tully 1988, 9). Eikuitenkaan riitä, että ymmärrämme, mitä esi-merkiksi Hobbesin tietyt käsitteet ja formuloin-nit merkitsivät. Lisäksi on pyrittävä ymmärtä-mään, mitä tarkoitusta varten hän kirjoitti niinkuin kirjoitti.5 Tähän tarvitaan käsitehistorial-lista herkkyyttä:

[Y]mmärtääksemme, mitä kyseinen kirjoit-taja on voinut olla tekemässä käyttäessäänjotain tiettyä käsitettä tai argumenttia mei-dän täytyy ennen kaikkea ymmärtää se asioi-den kirjo ja luonne, jota kyseisen käsitteenkäytöllä tietyssä tilanteessa tiettynä aikanaoli tunnistettavasti mahdollista tehdä (Skin-ner 1988b, 77).

Näin ollen käsitteet ovat Skinnerille pikem-minkin välineitä (tools) kuin lukkoonlyötyjäkantoja (Skinner 1999, 62). Jotta voisimme tie-tää, millainen teko lausuman tai tekstin esittä-minen (illokuutio) oli, on pyrittävä selvittämäänkirjoittajan ”intentio” eli huomio on kirjoitta-jan tavoitteissa ja tarkoituksissa (Skinner1988b, 73; Skinner 1996b, 149). Tämä ei tar-koita sitä, että voisimme löytää yhden ja var-man intention, vaan pikemminkin hypoteesintarjoamista ja virhetulkintojen poissulkemista(Skinner 1996b, 151–152; Skinner 1988d, 102).Olennaista on se, että huomio on kirjoittajantoiminnassa eikä ainoastaan tämän toiminnantuloksena syntyneen tekstin sisältämissä mer-kityksissä. Kirjoittaja nähdään yhtenä osallise-na koko ajan käytävässä dialogissa, jolloin hä-nen lausumansa ovat retorisia ”siirtoja” (moves)

4 Tällainen analyysi voi esimerkiksi osoittaa sen, ettäMachiavellin Ruhtinas ei voinut olla satiiri, luku VLocken Second Treatisessa ei voinut olla kapitalisminpuolustuspuhe ja Rousseaun Du Contrat Social ei voi-nut olla totalitarismin oikeutus, sillä mikään näistä ka-tegorioista ei ollut kirjoitusaikana käytettävissä (Hamp-sher-Monk 1998, 44).

5 Skinnerin mukaan politiikka on kielellistä toimin-taa, jossa sanojen ja tekojen välille ei voi vetää selväärajaa, sillä sanat ovat tekoja. Skinner tukeutuu ennenkaikkea J. L. Austinin puheaktiteoriaan sekä Wittgen-steinin käsitykseen sanoista tekoina tehdessään eron senvälille, mitä jokin lausuma/teksti tarkoittaa merkityk-seltään (locution) ja toisaalta minkälainen teko tämänlausuman/tekstin esittäminen oli (illocution). Skinnertuo esiin myös lausuman/tekstin vaikutukset ja seu-raukset (perlocution), mutta hän on niistä vähemmänkiinnostunut. Hän on kiinnostunut lausuman/tekstinmerkityksestä (locution), mutta hänen ensisijainen huo-mionsa on lausuman/tekstin illokuutiossa eli siinä, mitätarkoitusta varten jokin lausuma/teksti esitettiin, mihinkysymyksiin se oli vastaus, minkälainen teko lausuman/tekstin esittäminen oli (Skinner 1996a, 7–8).


(Skinner 1996b, 148). ”Pointista” (point) onkyse, kun puheakti pyrkii ylittämään vakiintu-neita konventioita (Skinner 1988c, 87; Skinner1988d, 106). Lausumien totuus ei sen sijaan oleSkinnerin kiinnostuksen kohteena, vaan hän onkiinnostunut toimijoiden omista uskomuksista(Skinner 1988f, 256).

Retoristen ”siirtojen” ja ”pointtien” ohellaSkinner on kiinnostunut näiden legitimoinnis-ta muille. Kysymys on eräänlaisesta ”innova-tiivisen ideologin” tehtävästä eli vallitsevienkielellisten konventioiden retorisesta käytöstäsiten, että arveluttavalta vaikuttava toimintavoidaan perustella hyväksyttävänä:

Innovatiivisen ideologin ongelma on vaikeamutta ilmeinen. Hänen on määritelmän mu-kaan legitimoitava sellaista uutta toiminto-jen sovellutusalaa, jota […] pidetään joten-kin epäsovinnaisena tai illegitiiminä. Hänentavoitteenaan tulee siten olla sen osoittami-nen, että ainakin joitakin olemassa olevia jamyönteisiä arvottavia ja kuvaavia termejävoidaan tavalla tai toisella soveltaa hänenepäsovinnaisilta näyttäviin toimintoihinsa(Skinner 1988d, 112; vrt. Skinner 1978, xii).

Tällainen ”innovatiivisen ideologin” toimintaliittyy käsitehistoriallisen tutkimuksen keskei-seen teemaan, kamppailuun käsitteiden merki-tyksestä ja käsitteiden merkityksen muuttumi-seen. Yleinen ”innovatiivisen ideologin” stra-tegia on sen osoittaminen, että epäsovinnainentoiminta itse asiassa onkin ymmärrettävissä val-litsevien kielellisten käytäntöjen mukaisena.Esimerkiksi kaappaamalla ”patriotismin” käsiteomaan käyttöön voi pyrkiä legitimoimaan var-sin radikaalejakin tekoja. Sovinnaiselta vaikut-tava strategia on saanut Skinnerin toteamaan,että ”jokaisen vallankumouksellisen voidaansanoa marssivan takaperin taisteluun”. Näinsiksi, että arvottavia käsitteitä ei voi venyttääloputtomiin (Skinner 1988d, 112–117). ”Inno-vatiivisen ideologin” vastinparina voidaan pi-tää ”apologistia”, joka pyrkii säilyttämään val-litsevan ja kuvaamaan vallitsevia asiantilojamyönteisesti arvottavilla termeillä (Skinner1973, 302–303).

Nyttemmin Skinner on radikalisoinut retoris-ta kantaansa ja todennut, ettei arvottavilla ter-meillä ole mitään standardimerkityksiä. Myön-teisesti latautuneilla termeillä voidaan tarkoit-

taa ”naapuripahetta” ja kielteisesti latautuneellatermillä voidaan tarkoittaa ”naapurihyvettä”.Tällainen klassisen retoriikan paradiastole-tek-niikka tekee ”innovatiivisen ideologin” tehtä-västä aikaisempaa avoimemman, kun kieli ym-märretään läpitulkinnanvaraisena (Skinner1999, 66–71; ks. myös Palonen 1996, 143; Pa-lonen 1999, 48).

Konteksti, ”lingvistiset konventiot” ja”kielet”

On varsin yleistä erottaa toisistaan tekstuaali-nen ja kontekstuaalinen lähtökohta. Skinner ar-gumentoi kumpaakin vastaan pitäen niitä liianyksipuolisina. Tekstualistit ovat alttiina anakro-nismeille, kontekstualistit puolestaan taipuvai-sia selittämään tekstin merkityksiä kontekstis-ta käsin (Skinner 1988a, 29–67). Skinneriä onusein luonnehdittu kontekstualistiksi, muttahänen päähuomionsa kohteena on aina tekstinkirjoittaja, jonka intentio ja ”pointti” eivätavaudu pelkästään kontekstista käsin. Skinne-rin yhdistelmässä teksti on ensisijainen, muttasen ymmärtäminen edellyttää kontekstia. Ilmankontekstin tuntemista lausuma tai teksti jää hel-posti alttiiksi ”ikuisille kysymyksille”. Toisaal-ta lausumaa tai tekstiä ei voida ymmärtää vainkontekstin perustelemaksi, sillä lausuman esit-täminen tai tekstin kirjoittaminen on teko, jokapyrkii aina tuomaan jotakin uutta kontekstiin(Skinner 1988d, 106; Skinner 1988f, 275;Hampsher-Monk 1998, 46).

Edellytyksenä Skinnerin tavoittelemalle his-toriallisen tilanteen retoriselle analyysille onsiis tutkittavan ajankohdan kielellisten konven-tioiden ymmärtäminen. Miten tällainen kon-teksti voidaan löytää?

Omissa tutkimuksissaan Skinner on ratkais-sut kysymyksen asettamalla tutkittavan tekstinaikakauden muuta kirjallisuutta ja kirjoitteluavasten. Hän on käynyt läpi valtavan määränusein anonyymeinä kirjoitettuja aikalaistekstejäja siten luonut käsityksen siitä, mistä tutkitta-van tekstin syntyhetkellä oikein käytiin keskus-telua (Skinner 1978, x–xi). Aikalaiskeskustelunperusteella luodulla kontekstilla on ratkaisevamerkitys, sillä tutkittavan tekstin kirjoittajanvoidaan aina katsoa haluavansa tulla aikalaisil-leen ymmärretyksi (Skinner 1996b, 148). Teks-tin sijoittaminen kontekstiin ei Skinnerin mu-


kaan tarkoita pelkän historiallisen taustan luo-mista tekstin tulkinnalle, vaan kontekstin luo-minen on jo tekstin tulkintaa (Skinner 1978,xiii–xiv). Konteksti ei siis ole mikään jossainvalmiina oleva ja löytämistä odottava kokonai-suus, vaan se on tutkijan itse luotava. Skinnertekee sen, kuten todettu, muiden tekstien avul-la. Tässä mielessä Skinnerin kontekstualismi onhyvin tekstualistista. Sosiaalisen kontekstinluominen on sekin kielellinen operaatio (Skin-ner 1988a, 64).

Voidaan ehkä sanoa, että Skinnerin konteks-tia saattaisi kutsua makrointellektuaaliseksi jamikroinstitutionaaliseksi. Onkin esitetty epäi-lyjä, että kontekstin perustaminen kirjoitettui-hin teksteihin saattaa johtaa eräänlaiseen eliit-tianalyysiin. Lisäksi on kysytty, miten pitäisisuhtautua siihen mahdollisuuteen, että saman-aikaisesti on olemassa erilaisia konteksteja (Ed-ling ja Mörkenstam 1995, 130). Skinner näh-däkseni sivuaa jälkimmäistä kysymystä, kunhän toteaa, että relevantin kontekstin ei tarvit-se olla juuri se tekstin välitön synty- tai julkai-suajankohta, vaan relevantti konteksti saattaaolla toinen aikakausi tai jopa toinen kulttuuri.Tutkijan tehtäväksi saattaa siten tulla sekä yk-sityiskohtaisen ”lyhyen” kontekstin että laaja-alaisen ja -ajallisenkin kontekstin luominen(Skinner 1988f, 275).

Vaikka Skinner ei vyörytäkään esiin sosiaa-lisia rakenteita tai tilastoja, ymmärrän asianniin, että hänen tavoittelemansa lingvistisetkonventiot pitävät sisällään myös menneisyy-destä kantautuvia institutionaalisia ja sosiaali-sia merkityksiä (riippumatta siitä, kuinka pal-jon hän itse panee painoa niille). Niiden esiin-lukemiseen, kuten ylipäätään lingvististen kon-ventioiden hahmottamiseen, tarvitaan kompe-tenssia, jota kutsun käsitehistorialliseksi. Ilmanlingvististen konventioiden (sanastojen, käsit-teellisten erottelujen, itsestäänselvyyksien jne.)hahmottamista tekstin puheaktiteko jää ymmär-tämättä (vrt. Skinner 1970, 133–138).

Sama käsitehistoriallinen kompetenssivaati-mus koskee Pocockin termein sanottuna erilai-sia ”kieliä” (languages). Pocock tarkoittaa niil-lä erilaisia paradigmaattisia lingvistisiä raken-teita – idiomeja, retoriikkoja ja sanastoja – jot-ka rajaavat ja tekevät mahdolliseksi sen, mitähistoriallisen toimijan oli oletettavaa sanoa jatarkoittaa (Pocock 1987, 21). Tutkijan tehtävä

on identifioida tällaisia ”kieliä” ymmärtääk-seen, mistä historiallisessa tilanteessa oikeas-taan oli kysymys:

Historioitsijan ensimmäinen ongelma on siisidentifioida se ”kieli” tai ”sanasto”, jonkaavulla ja jonka sisällä kirjoittaja toimi, sekäosoittaa kuinka tämä ”kieli” paradigmaatti-sesti rajasi sitä, mitä kirjoittaja saattoi sanoaja sitä kuinka tämä pystyi sen sanomaan (Po-cock 1971, 25).

Tekstiä voidaan siis pyrkiä ymmärtämään si-joittamalla se ”kieleen”, mutta toisaalta ”kie-li” muodostuu osittain myös siihen sijoitetta-vasta tekstistä. Tällaisesta tekstin ja konteks-tin suhteesta tulee helposti kehäpäätelmä, jos-sa tutkimuksellinen arvo on varsin vähäinen.Pocock on tiedostanut ongelman ja yrittänytratkaista sen esittämällä, että ”kieli” on pystyt-tävä identifioimaan ilman tutkittavaa tekstiä,mikäli ”kielellä” voidaan sanoa olevan selittä-vää voimaa tekstiä tulkittaessa (Hampsher-Monk 1998, 40–41). Eri ”kielet” voivat ollayhtäaikaisia ja osin päällekkäisiä. Ne voivatmyös olla kilpailevia ja ristiriidassa keskenään(Pocock 1996, 48). Pocock itse on tullut tun-netuksi mm. erottelemalla varhaismodernin eu-rooppalaisen poliittisen ajattelun kaksi paradig-maattista kieltä: lain ja oikeuksien kielen sekärepublikaanisen hyveiden kielen. Edellinen ko-rosti lain takaamia yksilöllisiä oikeuksia, jäl-kimmäinen poliittista osallistuvaa kansalaisuut-ta (Pocock 1987, 37–50).

Koselleck: kiistanalainen historiallinenkäsite

Saksalainen Begriffsgeschichte on parhaitentunnettu Reinhart Koselleckin johdolla toteute-tusta kahdeksanosaisesta Geschichtliche Grund-begriffe -teoksesta sekä siihen liittyvistä meto-dologisista kirjoituksista. Käsitehistorialliseensanakirjaan tähtäävä hanke aloitettiin 1960-lu-vun loppupuolella, jolloin Koselleck muotoilikäsitehistoriaprojektin lähtökohdat ja metodi-set valinnat. Projektia oli käynnistämässä myöskeskiaikaspesialisti Otto Brunner, joka jo 1930-luvulla oli esittänyt, että modernein käsittein olimahdoton ymmärtää esimodernia aikaa. Brun-ner oli sijoittanut käsitteellisen murroskauden(liberaalis-porvarillista maailmankatsomusta


kohtaan esittämänsä kritiikin mukaisesti)6

1700-luvun lopulle ja 1800-luvulle. Tulkintakehittyi myöhemmin Koselleckilla teesiksi ns.Sattelzeitista, joka tarkoittaa käsitteellistä muu-tosajanjaksoa saksalaisella kielialueella 1750–1850. Kolmas ”perustajajäsen” oli sosiaalihis-torioitsija Werner Conze, yksi toisen maailman-sodan jälkeisen ajan merkittävimmistä länsisak-salaisista historioitsijoista. Kun näihin tausta-tietoihin lisätään vielä se, että Koselleck oli ol-lut paitsi Conzen myös Gadamerin oppilas, tu-lee kenties näkyviin saksalaisen käsitehistorianpyrkimys yhdistää historiallinen semantiikka,hermeneutiikka ja sosiaalihistoria toisiaan täy-dentäväksi kokonaisuudeksi.

Saksalainen käsitehistoriaprojekti muotoutuisamoina vuosina kuin Skinnerin ensimmäisetmetodiset kirjoitukset, ja vaikka nämä keskus-telut eivät suoraan koskettaneetkaan toisiaan,on niillä yhteisiä piirteitä ja lähtökohtia. Samal-la kun ”Cambridgen koulu” teki pesäeroa his-toriattomaksi katsomaansa ”History of Ideas”-suuntaukseen, saksalainen Begriffsgeschichtesanoutui irti saksalaista historiankirjoitusta en-nen toista maailmansotaa hallinneesta Geistes-geschichte-traditiosta kuin myös positivistisestaja teoriattomasta tapahtumahistoriasta (Kosel-leck 1985, 80; ks. myös Hampsher-Monk 1998,47; Bödeker 1998, 52). Historia ja poliittisenajattelun historia oli liitettävä konkreettisiinpoliittisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin raken-teisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäaatereduktionismista siirryttäisiin sosiaali-reduktionismiin (Koselleck 1985, 79; ks. myösRichter 1995, 6, 17). Kuten Skinner, myös Ko-selleck näkee kontekstin – myös sosiaaliset ra-kenteet – kielellisesti välittyvinä (Koselleck1998, 29).

Koselleckin mukaan käsite on se yksikkö,jossa toiminta, aatteet ja rakenteet kohtaavat.Sosiaaliset ja taloudelliset rakenteet rajaavatsitä, minkälaisia käsitteitä meillä on käytettä-vissämme, mutta samalla käsitteemme uusinta-vat ja muuttavat näitä rakenteita. Käsitteet ei-vät ole pysyviä, yhteen oikeaan merkitykseenmääriteltävissä olevia yksikköjä vaan historial-

lisia ja monimerkityksellisiä: monien merkitys-sisältöjen keskittymiä, ”Konzentrate vieler Be-deutungsinhalte” (Koselleck 1972, xxii). Käsit-teet muuttuvat, kun niitä käytetään. Näin käsit-teiden tutkimisen kautta voidaan tavoittaa per-soonattomiksi koettujen aatteiden ja rakentei-den keskeltä inhimillinen toiminta. Käsitteitäon siis tutkittava niiden käytössä, argumenta-tiivisessa yhteydessään (Koselleck 1985, 80;Ball 1988, x).

Geschichtliche Grundbegriffen yleisenä ta-voitteena on ollut luoda eräänlainen semantti-nen kontrolli nykyiselle kielenkäytöllemme(Koselleck 1972, xix). Näin se on samalla muo-dostanut tulkinnan modernin poliittisen kielensynnystä sekä sen ominaisuuksista. Koselleckinniin sanotun satula-aikateesin (Sattelzeit) mu-kaan poliittisen kielen synnyn kannalta kään-teentekevä ajanjakso oli noin vuosina 1750–1850 (saksalaisella kielialueella). Kysymys onkatkos- ja muutosperiodista, jonka edeltävänajan käsitteiden kääntäminen on erityisen on-gelmallista (Koselleck 1972, xv). Sattelzeit-tee-sin yleispätevyydestä on esitetty kriittisiäkinarvioita, eikä esimerkiksi teesin aikarajauksentai yleispätevyyden arvioiminen ole tässä tar-peellista (Ihalainen 1999, 45–47; Palonen 1999,55; den Boer 1998, 21). Sen sijaan tärkeää onKoselleckin tulkinta poliittisten käsitteidenmuuttumisesta aikaisempaa selvemmin tulevai-suuteen suuntautuneiksi niin sanotuiksi liikekä-sitteiksi (Bewegungsbegriffe). Käsitteet eivätenää olleet sidoksissa vain menneeseen sekävallitsevaan tilanteeseen, vaan suuntautuivatennen kaikkea tulevaan. Enää ei useinkaan riit-tänyt valmiiden poliittisten asemien valtaami-nen, vaan nämä asemat oli myös kielellisestiuudelleen muodostettava (Koselleck 1985, 78).

Käsitteiden liikekäsiteominaisuuden ymmär-tämisen kannalta on tarpeellista tarkastella hie-man sitä, miten Koselleck näkee nykyisyyden,menneisyyden ja tulevaisuuden suhteiden muut-tumisen modernin poliittisen kielen synnyn yh-teydessä. Koselleckin mukaan ”odotushorisont-ti” (Erwartungshorizont) korvasi ”kokemusti-lan” (Erfahrungsraum) nykyisyydessä tapahtu-vaa toimintaa organisoivana perustana. ”Koke-mustilan” ja ”odotushorisontin” välinen jänni-te kasvoi ja kokemuksista tuli odotusten rinnallatoisarvoisia. Politiikan kieli sai tulevaisuuteensuuntautuneen ominaisuuden. ”Edistys” teki

6 Brunner on usein yhdistetty kansallissosialisteihin.Hänen sotaa edeltäneiden ja sodanaikaisten kirjoitus-tensa myöhemmissä editioissa kansallissosialismiinviittaavat kohdat on poistettu (den Boer 1998, 17–18).


ajallisen eron kokemusten ja odotusten välilleja tulevaisuus alkoi näyttää menneisyyttä pa-remmalta. ”Odotushorisontin” korostuminenmerkitsi sitä, että keskeisistä poliittisista käsit-teistä tuli tulevaisuuteen suuntautuneita liikekä-sitteitä. Voidaan puhua käsitteiden temporalisoi-tumisesta (Verzeitlichung), joka merkitsee sitä,että käsitteet saivat odotusmomentin, jota niil-lä ei aikaisemmin ollut. Käsitteistä tuli tulevai-suuteen suuntautuneita ja ne saivat usein ”-is-min” muodon. Yksi tällaisista liikekäsitteistä oli”tasavalta”, toinen vielä selvemmin ”republika-nismi”, joka ”edistykseen” liittyneenä merkitsiliikettä ”tasavaltaan”. Muita uusia liikekäsitteitäolivat mm. ”demokratia” sekä ”liberalismi”,”sosialismi” ja ”kommunismi”. ”Vallankumous”tuli merkitsemään syklisen takaisin palaavankäsityksen sijasta tulevaisuudessa tapahtuvaa jakatkosta menneeseen. ”Edistys” ja ”kehitys”olivat selviä osoituksia käsitteistä, joilla uusiaikakäsitys artikuloitiin. ”Historia” ei enää ta-pahtunut ajassa vaan ajan läpi ja ajasta tuli dy-naaminen ja historiallinen itsenäinen tekijä (Ko-selleck 1985, 246, 271–287).

Koselleck on eritellyt lisäksi kolme muutaSattelzeitin toisiinsa läheisesti liittyvää piirret-tä. Demokratisoituminen (Demokratisierung)merkitsi sitä, että säätypohjainen ja oppineidenkäyttämä poliittinen kieli tuli laajempien piirienkäyttöön. Poliittinen julkisuus laajeni muunmuassa sanomalehdistön ja poliittisten joukko-liikkeiden myötä. Käsitteistä tuli iskusanoja(esim. ”lehdistönvapaus”), ja monet säätypoh-jaiset käsitteet, kuten saksan kielen ”Bürger”,muodostuivat yleiskäsitteiksi. Ideologisoitavuus(Ideologisierbarkeit) merkitsi sitä, että poliit-tisen kielen käsitteet tulivat aikaisempaa abst-raktimmiksi ja siten alttiimmiksi erilaisille tul-kinnoille. Näin niitä voitiin käyttää eri ryhmit-tymien poliittisiin tarkoituksiin. Kollektiiviyk-siköt tulivat tavallisiksi; historioista tuli ”his-toria”, vapauksista ”vapaus” jne. Politisoitumi-nen (Politisierung) puolestaan merkitsi sitä,että käsitteistä tuli poliittisen kamppailun asei-ta. Syntyi poleemisia käsitepareja, kuten ”aris-tokratia” ja ”demokratia” tai ”vallankumouksel-linen” ja ”taantumuksellinen” (Koselleck 1972,xvi–xviii; Richter 1995, 37–38).

Koselleckin tulkinta ei nähdäkseni tarkoitasitä, että ennen modernia murrosta olisi ollutolemassa yksimielisyys siitä, mitä käsitteillä

kulloinkin tarkoitetaan. Kysymys on kuitenkinsiitä, että aikaisemmat tulkinnat tulivat entistäavoimemmin kiistanalaisiksi. Käsitteet alettiinymmärtää konstruktioina ja niitä alettiin tietoi-sesti käyttää hyväksi poliittisessa kamppailus-sa. Käsitteiden hallinnasta tuli poliittista ”pe-litilaa” jäsentäessään myös poliittisen kamppai-lun päämäärä eikä vain väline. EsimerkiksiRanskan vallankumouksen yhteydessä ”kansa-kunnan” ja ”isänmaan” nimissä onnistuneestiesiintyminen teki osaltaan mahdolliseksi poliit-tisen vallan hankkimisen ja käytön. Käsitteeteivät olleet vain poliittisten ja sosiaalisten muu-tosten osoittajia, vaan myös muutosten aiheut-tajia (Koselleck 1985, 262).

Kenties Sattelzeit-tulkinta kuitenkin kertooenemmän käsitteistä yleensä kuin tietystä ajan-jaksosta. Käsitteiden kiistanalaisuus sekä käsit-teisiin sisältyvät eri aikakerrostumat tekevätkäsitteistä eräänlaisia solmukohtia. Nykyisyy-den, menneisyyden ja odotusten välinen jänni-te itse käsitteissä tekee käsitteiden historialli-suudesta ja käsitteellisistä muutoksista poliit-tisen ajattelun historian avainkysymyksiä.

Käsitteiden historiallisuuden vuoksi niidentutkiminen edellyttää kahden eri lähestymista-son yhdistämistä. Koselleck kutsuu (Saussureaseuraten) näitä synkroniseksi ja diakroniseksianalyysiksi. Synkroninen analyysi tarkoittaasitä, että käsitettä tutkitaan semanttisella ken-tällään, yhteydessä muihin käsitteisiin, ikäänkuin historiattomasti vain omassa ajallisessalingvistisessä ja sosiaalisessa kontekstissaan(Koselleck 1985, 80). Synkronista analyysiävoidaan pitää eräänlaisena poikkileikkauksena,jossa käsite on liitetty retoriseen yhteyteensä,ajankohdan debatteihin ja kysymyksenasettelui-hin. Kuten huomataan, tämä kuulostaa hyvinpaljon siltä, mitä Skinner edellyttää ”reaalihis-torialliselta” tutkimukselta.

Diakronisessa analyysissä puolestaan käsitet-tä tutkitaan historiallisesti, valittujen ajankoh-tien välillä ja spesifistä kontekstista irrotettu-na (Koselleck 1972, xxi). Diakronisen analyy-sin avulla tavoitellaan käsitteellisen muutoksenhavaitsemista.7 Siinä tehdään siis poikkileik-

7 Siihen liittyen Koselleck on lajitellut käsitteet kol-meen eri ryhmään: (i) pitkään käytössä olleisiin käsit-teisiin, joiden merkitys on edelleen yleisesti ymmärret-tävissä, kuten esimerkiksi Aristoteleen ”demokratia”;


kauksen sijasta eräänlainen pitkittäisleikkaus.Nämä kaksi näkökulmaa on yhdistettävä, silläsynkronia kantaa aina mukanaan diakroniaa.Jokaisella käsitteen käytön tilanteella ja sanas-tolla on mukanaan nykyisyyden lisäksi mennee-seen ja tulevaan suuntautuva ulottuvuus. Käsi-tehistoriallinen tutkimus vaihtelee näiden kah-den näkökulman välillä, ikään kuin ylittää nii-den eron ja tavoittelee ”samanaikaisuuden ei-samanaikaisuutta” tutkittavasta käsitteestä (Ko-selleck 1972, xxi; Koselleck 1998, 30–35).

Tutkittaville käsitteille voidaan siten esittäämm. seuraavia kysymyksiä: Onko käsite ylei-sessä käytössä? Onko sen merkitys kiistelty?Mikä on käsitteen käytön sosiaalinen kirjo?Missä kontekstissa käsite esiintyy? Onko käsit-teen termillä täydentäviä tai vastakkaisia pare-ja? Ketkä käyttävät käsitettä, mihin tarkoituk-seen ja keille suunnattuna? Kuinka kauan kä-site on ollut käytössä? Kuinka tärkeä käsite onpoliittisessa ja sosiaalisessa kielessä? Mitä ter-mejä kuuluu käsitteen piiriin ja mitä termejä selähestyy (Tribe 1985, xii)?

Käsitteiden vai kontekstien muutos?

Pyrkimys historiallisen ajan kuluessa tapahtu-van käsitteellisen muutoksen tutkimisen ja se-manttisella kentällä tapahtuvan käsitteen käy-tön tutkimisen yhdistämiseksi nostaa esiin ky-symyksen siitä, miten tulisi suhtautua Skinne-rin väitteeseen, että ”ei voi olla mitään käsit-teiden historioita sinänsä, vaan ainoastaan his-torioita niiden käytöstä argumentissa” (Skinner1988f, 283; ks. myös Hampsher-Monk 1998,46–47). Tämä kanta perustuu Skinnerin lähtö-kohtaan, jonka mukaan ei ole olemassa ikuisiakysymyksiä, jotka olisivat riippumattomia nii-den ilmenemiskontekstista (Skinner 1999, 61–62). Eri ajankohdilla ja eri tilanteilla on eri ky-symyksenasettelut ja eri kielelliset konventiothuolimatta siitä, että mahdollisesti käytössä onsamoja sanoja.

Skinner näyttäisi siis sulkevan pois konteks-tien ylittämisen mahdollisuuden, toisin sanoen

sen, että voisimme ’reaalihistoriallisesti’ tar-kastella historiallisia jatkuvuuksia ja muutok-sia tai tehdä mielekkäitä vertailuja eri aikakau-sien tai kulttuurien välillä. Onko Koselleckintavoittelema käsitehistoria siis lainkaan mah-dollista? Onko diakroninen, kontekstit ylittäväkäsitehistoria sittenkään muuta kuin sitä idea-historiaa, jota vastaan niin Skinner kuin Kosel-leckin argumentoivat? Näihin kysymyksiin vas-taamiseksi on syytä tarkastella sitä, miten Skin-ner ja Koselleck ovat kuvanneet käsitteellistämuutosta.

Skinner lähestyy käsitteellisen muutoksenkysymystä yleensä legitimoinnin ongelman yh-teydessä, kuten esimerkiksi innovatiivisen ideo-login tapauksessa. Hän on eritellyt kolme erikriteeriä sille, miten käsitteiden merkitys voimuuttua: (i) jos sanan tai ilmaisun normaalikäy-tön kriteerit muuttuvat, ts. jos sen sovellutus-alue muuttuu; (ii) jos sen viitealue tai ”oikean”käytön merkitys muuttuu; (iii) jos sen ilmaise-mat arvot tai näkemysten kirjo muuttuvat (Skin-ner 1988e, 121–122; ks. myös Farr 1989, 31).Käsitteet muuttuvat silloin, kun toimintaa pe-rustellaan ja selitetään termeillä, joita normaa-listi ei olisi voinut käyttää kyseisessä tilantees-sa. Kysymys on yleisön retorisesta suostuttelus-ta (Skinner 1999, 66–67). Voidaankin sanoa,että Skinnerin näkökulma käsitteiden muuttu-miseen on retorinen ja hän on pikemminkinkiinnostunut muutoksen legitimoinnista kuinkäsitteellisten uutuuksien esittelystä (Palonen1996, 140; Palonen 1999, 44–49).

On väitetty, että Skinnerin ohjelmakirjoitus-ten pikkutarkka seuraaminen merkitsisi erään-laista ”helminauhahistoriaa”, jossa yksittäisettarkoin tutkitut tapahtumat seuraavat erillisinätoisiaan (Liedman 1987). Tällaisten muutostenhavaitseminen näyttäisi edellyttävän sitä, ettäyksittäisten käsitteiden historian sijasta olisikirjoitettava kontekstien historiaa. Tämä eivälttämättä kuitenkaan ole Skinnerin vaatimus.Omissa tutkimuksissaan hän on hahmotellut jaidentifioinut vuosisatojen kestoisia traditioitaja, kuten todettu, kirjoittanut mm. ”valtion”käsitteen historiasta. Diskurssit tai lingvistisetkonventiot eivät tule tyhjästä eivätkä ole ainut-kertaisia, vaikka puheaktit sitä olisivatkin.Skinnerin kiinnostus kohdistuu sekä ajassa liik-kuvaan diakroniseen että puheaktien synkro-niseen ulottuvuuteen (Hampsher-Monk 1998,

(ii) sellaisiin käsitteisiin, joiden merkitys on muuttu-nut niin paljon, että eri merkitykset on tutkittava his-toriallisesti; (iii) käsitteisiin, jotka ovat neologismeja,kuten ”kommunismi” ja ”fasismi” (Koselleck 1985,82).


46). Tärkeää on huomata se, että käsitteet ei-vät ole erillään muista käsitteistä ja muusta kie-lestä. Skinner tosin myöntää, että hän ei ensi-sijaisesti ole pyrkinyt pitkäkestoisten muutos-ten kuvaamiseen vaan lyhytaikaisten retoristentilanteiden analysoimiseen (Skinner 1999, 64–65, 72).

Pocock pitää ”kielten” tai diskurssien histo-riaa parempana tutkimuskohteena kuin käsittei-den historiaa. Hän haluaa kiistää käsityksen”kielten” holistisuudesta sekä sen, etteikö ”kiel-ten” muodostamisen avulla voisi tavoitella muu-toksen havaitsemista. Kuitenkin hän toteaa, ettädiskurssien historian kirjoittajat ovat parempialyhyen ajan sisällä tapahtuvien muutosten ha-vaitsemisessa kuin pitkäkestoisten muutostendiakronisessa tarkastelussa (Pocock 1996, 48–52; ks. myös Hampsher-Monk 1998, 49). Näinhän jättää auki kysymyksen jatkuvuuden jamuutoksen suhteesta. Pocockin ensisijainenhuomio on siis ”kielessä” ja vasta sen jälkeen”kieleen” sisältyvissä käsitteissä. Koselleckinkäsitehistoriassa järjestys on päinvastainen.Vasta käsitteiden analysoinnin avulla voidaanmuodostaa eri ”kieliä”, jos niin halutaan. Näh-däkseni ”kielten” tai diskurssien ensisijaisuuskäsitteisiin verrattuna tekee vaikeaksi Pocockilleymmärtää käsitteiden historian mahdollisuutta.

Käsitteiden väheksyminen nostaa kuitenkinesiin tärkeän kysymyksen ”käsitteen” käsittees-tä. Jos käsitteet otetaan vakavasti historiallisi-na ja muuttuvina tutkimuskohteina, miten sil-loin tunnistamme eri aikoina saman, muttamahdollisesti muuttuneen käsitteen? Jotta his-toriallinen kontekstien ylittäminen olisi mah-dollista, on käsite tunnistettava samaksi tutki-muskohteeksi jopa vuosisatojen ajan.

Helpoin ratkaisu olisi väittää, että käsite onsana. Silloin käsitteen tunnistaminen olisi yk-sinkertaista. Tavallisesti kuitenkin todetaan,ettei sanan ja käsitteen suora rinnastaminen olemahdollista. On esitetty, että käsite voi olla ole-massa ilman sanaa ja toisaalta, että sama sanasaattaa eri aikoina merkitä eri käsitteitä (Ball1988, 15–16; Farr 1989, 27). Jos käsitteellä eiole sanaa, kuinka voimme tunnistaa tilanteen,jossa puhumme samasta käsitteestä muuttunees-sa muodossaan emmekä aivan eri käsitteistä?

Skinnerin mukaan ei riitä se, että tiedämme,mitä sanoja historiallinen toimija käyttää, vaanon tiedettävä, mitä käsitteitä hän käyttää. On

kaiken lisäksi mahdollista, että käsitteen voihallita ilman, että osaa käyttää oikeata termiä.Käsitteen hallinnassa voi myös erehtyä (Skin-ner 1988e, 120). Sana ja käsite eivät siis oleyksi ja sama asia.

Tämä herättää joukon kysymyksiä. Jos väi-tetään esimerkiksi, että käsitteen hallinnassavoi erehtyä, mikä on silloin se peruste, jonkamukaan voidaan väittää jonkun olevan vääräs-sä käsitteen käyttämisessään? Mikä on käsit-teellisen muutoksen ja väärän käytön välinenero? Jos sanat ja käsitteet eivät ole yhteydessätoisiinsa, kuinka tiedämme, että sanaston muut-tuminen merkitsee muuttunutta käsitettä eikäjotain toista käsitettä? Jos käsitteellä ei ole sa-naa, kuinka sitä voidaan tutkia retorisessa yh-teydessään?

Kenties on syytä suhtautua ongelmaan käy-tännöllisesti ja todeta, että käsitteillä ja sanoillaon yhteys. Esimerkiksi Skinnerin mukaan var-min merkki siitä, että yhteisöllä on tietoisestikäytössään uusi käsite, on se, että sitä vastaa-va sanasto on muodostettu, jolloin tämän sanas-ton avulla voidaan keskustella käsitteestä joh-donmukaisesti (Skinner 1988e, 120–121). Näh-däkseni käsitteen sitominen sanastoon on vält-tämätöntä, jos haluamme välttää Skinnerin kri-tisoiman ideahistorian ja tutkia käsitteitä niidenkäytössä.

Myös Koselleck tekee eron sanojen ja käsit-teiden välille. Sanasta voi tulla yksimerkityk-sinen, kun taas käsite on aina monimerkityksi-nen (Koselleck 1972, xxii). Koselleckin mu-kaan jokainen käsite on yhteydessä sanaan,vaikka jokainen sana ei olekaan käsite (Kosel-leck 1985, 83). Voidaan sanoa, että sanasta tu-lee käsite silloin, kun sanan käytön merkityk-sen konteksti sisältyy itse sanaan, toisin sanoensilloin, kun sanalla on potentiaalisia merkityk-siä (Bödeker 1998, 54).

Tällainen sanan ja käsitteen epäselvältä tun-tuva erottelu on saanut osakseen kritiikkiä. Esi-merkiksi John Gunnell on arvostellut käsitehis-toriallisia suuntauksia siitä, ettei ”käsitteen”käsitteeseen ole kiinnitetty riittävästi huomio-ta. Hänen mukaansa käytännössä niin Skinnerkuin Koselleckin ovat kirjoittaneet sanojen his-toriasta. Gunnell esittää omana ratkaisuehdo-tuksenaan teoriaa konventioista, joka kuitenkinjohdattaa hänet toteamaan, että ”tietyt, muttaeivät kaikki, sanat viittaavat käsitteeseen”. Sa-


nat ovat yleensä riittäviä ilmaisemaan käsittei-tä, mutta eivät aina välttämättömiä (Gunnell1998, 645–647). Tämä ei vaikuta juurikaan sel-keämmältä yritykseltä kuin kritiikin kohteenaolevat erottelupyrkimykset. Gunnellin mukaankäsitteellinen muutos pitäisi ymmärtää pikem-minkin muutoksena käsitteestä toiseen kuin kä-sitteen sisällä tapahtuvana muutoksena. Jälkim-mäistä hän nimittää käsitteelliseksi evoluutioksija kehittymiseksi. Näin ollen esimerkiksi”maan” käsite ennen kopernikaanista kumous-ta on eri kuin ”maan” käsite kumouksen jäl-keen, vaikka sana on sama (Gunnell 1998, 651–652). Tällaisella lähtökohdalla käsitehistorial-listen katkosten ja jyrkkien muutosten havait-seminen tulee nähdäkseni mahdottomaksi jakäsitteistä tulee helposti historiattomia ja vaintietyn teorian sisällä analysoitavia.

Onkin kenties parempi sivuuttaa ongelma to-teamalla, että kysymys on tutkijan tekemästäanalyyttisestä erottelusta eikä jostain olemas-sa olevasta faktasta. Tämä tarkoittaa sitä, ettätutkijan valitsemaa käsitettä tarkastellaan mui-ta, enemmän tai vähemmän vakioituja, sanojavasten.

Sanojen ja käsitteiden välistä yhteyttä ja epä-symmetriaa tulee Koselleckin mukaan käytän-nön tutkimuksessa lähestyä kahden eri mene-telmän avulla. Hän kutsuu niitä nimillä ”sema-siologia” ja ”onomasiologia”. Semasiologia tar-koittaa ”käsitesanan” kaikkien poliittisten jasosiaalisten merkitysten tutkimista, onomasio-logia puolestaan ”käsiteasian” kaikkien nimientai synonyymien tutkimista (Koselleck 1972,xxi–xxii; Koselleck 1985, 86). Käytännössä tut-kimustehtävänä voi olla käsitteisiin liitettyjenmääritteiden, rinnakkaisten ilmaisujen ja syno-nyymien sekä niin sanottujen ”asymmetristenvastakäsitteiden” analysointi. Viimeksi mainittutarkoittaa käsitepareja, jotka ovat epätasa-arvoi-sesti arvotettuja siten, että käsiteparin toinenpuoli on negaatio (Koselleck 1985, 163). Esi-merkiksi ”patriotismia” pidetään yleensä niinpositiivisesti latautuneena käsitteenä, että senvastakäsite on epä-luonteinen epäisänmaalli-suus tai niin ikään negatiivisesti ymmärretty”egoismi”.8

Skinnerin ”valtion” käsitteeseen liittyvät tut-kimukset (erit. Skinner 1978; Skinner 1987)ovat lähellä Koselleckin tarkoittamaa semasio-logisen ja onomasiologisen analyysin yhdistel-mää. Skinner on tutkinut termien status, lo sta-to saamia merkityksiä ja täydentänyt tutkimus-taan ”valtion” eri synonyymien, kuten civitas,res publica, commonwealth, analyyseillä. Vaik-ka Skinner ilmoittautuu ensisijaisesti lyhytkes-toisten retoristen käsitemuutosten tutkijaksi, eihän sulje pois koselleckiläisen käsitehistorianmahdollisuutta, vaan pitää näitä tapoja toisiaantäydentävinä siten, että hänen suosimansa re-torinen analyysi on eräs aspekti laajemmin ym-märretystä käsitehistoriallisesta tutkimussuun-tauksesta (Skinner 1999, 62–63, 71–72).

Kontekstien ylittämisen ehdoista

Skinner on siis kirjoittanut käsitehistoriallisiatutkimuksia, joissa on siirrytty historiallisessaajassa kontekstista toiseen. Tämä on nähdäkseniollut mahdollista kahdella toisiinsa kytkeyty-vällä ehdolla, jotka osittain sivuuttavat inten-tioihin ja ”reaalihistorialliseen” kontekstisidon-naisuuteen keskittyvän tarkastelun tai ainakinrajaavat sitä. ”Valtion” käsitettä on tutkittu,kuten Skinner itse sanoo, modernin valtion kä-sitteen synnyn näkökulmasta. Tämä tarkoittaasitä, että tutkittavalla käsitteellä on jokin alku-määritelmä, tai pikemminkin jokin ongelman-asettelu, joka rajaa sen, mihin sanastoon käsi-te alunperin kiinnittyy (Skinner 1987, 86).

Koselleck puolestaan on lähtökohtaisesti ta-voitellut kontekstit ylittävää käsitteiden histo-riaa. Toisaalta hän on, aivan kuten Skinner jaPocock, kiinnostunut käsitteistä myös niidenkäytössä spesifissä kontekstissa (esim. Kosel-leck 1996, 62). Tämän yhdistelmän mahdolli-suus perustuu ennen kaikkea teoriaan eri aika-kerrostumista. Koselleck pitää historiaa kielel-lisenä, mutta tekee siitä huolimatta analyytti-sen erottelun kielen ja historian välille (Kosel-leck 1989, 649–650). Tämä tarkoittaa sitä, ettähistorialla eli ”todellisilla tapahtumilla” ja kie-lellä on eri rytmi:

8 Janet Coleman on arvostellut käsitehistoriallisentutkimuksen perustumista vastakäsitteiden analysoimi-

seen. Se voi johtaa hänen mukaansa kaksinapaiseenkäsitykseen käsitteellisestä muutoksesta ja kadottaajoko-tai-asenteensa vuoksi vähittäisen muuttumisen ha-vaitsemisen edellytyksiä (Coleman 1999, 31, 39).


Käsitteellinen muutos on yleensä hitaampi jaasteittaisempi kuin poliittisen tapahtumantahti. Tämä tarkoittaa sitä, että muutoksetpoliittisessa kielessä eivät välttämättä vas-taa sitä, mitä tapahtuu politiikassa. Kieli,yhteiskunta ja politiikka eivät muutu samaavauhtia. […] Koska käsitteitä voidaan käyt-tää yhä uudelleen, peruskäsitteet keräävätpitkäkestoisia merkityksiä, jotka eivät katoajokaisessa poliittisen järjestelmän tai sosiaa-lisen tilanteen muutoksessa. Juuri se tosi-asia, että peruskäsitteitä käytetään toistuvastierilaisissa poliittisissa ja sosiaalisissa yh-teyksissä, osoittaa, että käsitteillä on suh-teellisen pitkäkestoisia rakenteita (Koselleck1996, 66–67; vrt. Koselleck 1989, 649).

Käsitteiden historia on mahdollista, koskakielellä on eri rytmi kuin tapahtumilla ja kos-ka käsitteellä on useita aikakerrostumia ja senmerkityksillä erilaisia kestoja (Koselleck 1994,10). Toisin kuin esimerkiksi Pocock tulkitsee,Skinnerin kritiikki käsitteiden historiaa vastaanei osu Koselleckin edustamaan käsitehistoriaan(Skinner 1999, 62–63). Koselleck on vastannutPocockin esittämään kritiikkiin toteamalla, ettäjokainen puheakti ja niissä esiintyvät käsitteetovat ainutkertaisia (Koselleck 1996, 62). Mut-ta käsitehistoria ei pääty tarkkaan synkroniseenanalyysiin. Käsitteillä on myös ainutkertaisuu-den ylittävä temporaalinen ominaisuus, jokatekee niistä ”kierrätettäviä” ja muuttuvia. Ai-nutkertaisissa, usein äkillisissäkin tilanteissa onturvauduttava vanhoihin käsitteisiin, kun uusiaei niin vain ole saatavilla (Koselleck 1996, 62–63). Mutta tietysti on myös tilanteita, jolloinkielen vanha taakka ei riitä estämään selvästiuudenlaista kielenkäyttöä (Koselleck 1989,660). Silloin on kysymys radikaaleista muutok-sista, jotka usein johtavat uudissanojen ja uu-sien käsitteiden syntyyn (neologismit) ja jotkamahdollisesti avaavat uusia horisontteja poliit-tiselle toiminnalle. Toisaalta uudissanankin onliityttävä olemassa olevaan kieleen, jotta se oli-si aikalaisilleen ymmärrettävä (Koselleck 1998,31).

Kierrätettävyys ja käsitteiden sisäiset tempo-raaliset tasot ovat edellytyksenä sille, että yli-päätään voidaan puhua käsitteiden historiasta.Käsitteillä on oma diakroninen lastinsa, joka eiole toimijoiden kokonaan kontrolloitavissa (Ko-selleck 1989, 659). Jokaisen poliittisen toimi-

jan on ymmärretyksi tullakseen tukeuduttavauuden ohella myös vanhaan ja tuttuun. Tämätarkoittaa juuri sitä, että jokaisella synkronial-la on mukana diakroniansa, jokaisella puheak-tilla historiallisia merkityksiä sisältävät lingvis-tiset konventionsa.

Koselleckin ratkaisu käsitteiden historian tut-kimisen edellytyksiksi muistuttaa hyvin paljonsitä, mitä Skinnerin kohdalla havaittiin omanaikamme ongelmanasetteluksi sekä siihen liit-tyvän sanaston identifioinniksi. Koselleck pu-huu ”nykyisistä määritelmistä” (Koselleck1983, 13–14) ja ”vastaanotosta” eli reseptios-ta (Koselleck 1994, 8). Tämä tarkoittaa sitä,että käsitteen historiaa voidaan kirjoittaa sil-loin, kun nykyisen määritelmän avulla on ikäänkuin ”merkitty” tutkimusongelma, jolla on his-toriallinen jatkuvuutensa ja siten vastaanottonsaeli reseptionsa (Palonen 1997b, 51–52). Spesifitsanojen käyttötilanteet ovat ainutkertaisia, ei-vätkä niiden merkitykset muutu aikojen ku-luessa, mutta näiden käyttötilanteiden myöhem-mät tulkinnat ja sovellutukset muuttuvat. Josesimerkiksi Aristoteleen koinonia politike”merkitään” tutkittavaksi käsitteeksi, voidaankirjoittaa sen reseptiosta aikojen kuluessa, vaik-ka itse alkuperäinen käsite ei muutukaan (Ko-selleck 1994, 8).

Käsitehistoria on siis mahdollista, koska kä-sitteillä on useita aikakerrostumia, jotka teke-vät niistä samalla kertaa pysyviä ja muuttuvia(Koselleck 1994, 11–12). Käsitteen tutkimises-sa on keskityttävä sen käyttöön ja sen vastaan-ottoon eri aikoina. Jotta se olisi mahdollista, onmääriteltävä tai merkittävä se, mitä tutkitaan.Silloin myös sidotaan käsite tiettyyn sanastoon,jonka kautta päästään tutkimuksessa alkuun.Käsite, diskurssi, kieli tai konteksti eivät oleerotettavissa muuten kuin analyyttisesti, muttatutkijan on tehtävä valintansa, sillä kaikkea eivoi tehdä yhdellä kerralla. Kysymys on ikäänkuin kameran tarkentamisesta valittuun kohtee-seensa (Koselleck 1994, 8). Sellaiset peruskä-sitteet, joita ilman poliittinen ja sosiaalinen sa-nasto ei tule toimeen, ovat kuin saranoita tainapoja, joiden kautta ”argumentit kääntyvät”(Koselleck 1996, 65). Tästä syystä voidaanpuolustaa näkemystä, että käsitteet pikemmin-kin muodostavat diskursseja tai ”kieliä” eivät-kä ole niiden ulkopuolisia tutkimuskohteita,kuten Pocock tuntuu esittävän. Käsitteiden tut-


kimisen kautta voidaan sitten rekonstruoidamyös eri diskursseja.

Kysymykseksi nousee silloin, milloin eri kä-sitteet on ikään kuin koottava yhteen semant-tisella kentällä, sillä käsitteethän eivät esiinnyomissa tyhjiöissään vaan retorisissa ja diskur-siivisissa yhteyksissään muihin käsitteisiin.Vastaus riippuu ennen kaikkea tutkijan kysy-myksenasettelusta, mutta vasta konkreettinentutkimustyö paljastaa esimerkiksi ratkaisevanmuutosperiodin, jolloin käsitteen tutkimisessaon ”laajennettava kameran kuvakulmaa”. Mut-ta kuvakulman laajuus ei ole itsetarkoitus taiaina edes tavoiteltavaa. Käsitehistoriallinenperspektivismi voi avata poliittisen muutoksendynamiikkaa tavalla, joka ilman rajattua tarken-nusta jäisi havaitsematta. Totaliteettien tavoit-telemisen sijasta käsitehistoriallinen tutkimusvoi purkaa totuttuja käsityksiä totaliteeteista,joissa ”kaikki liittyy kaikkeen”.

LÄHTEET

Baker, Keith Michael. 1990. Inventing the French Rev-olution. Cambridge: Cambridge University Press.

Ball, Terence. 1988. Transforming Political Discourse:Political Theory and Critical Conceptual History.Oxford: Basil Blackwell

den Boer, Pim. 1998. The Historiography of GermanBegriffsgeschichte and the Dutch Project of Concep-tual History. Teoksessa Iain Hampsher-Monk, KarinTilmans, Frank van Vree (toim.), History of Con-cepts: Comparative Perspectives. Amsterdam: Am-sterdam University Press.

Bödeker, Hans Erich. 1998. Concept – Meaning – Dis-course: Begriffsgeschichte reconsidered. TeoksessaIain Hampsher-Monk, Karin Tilmans, Frank vanVree (toim.). History of Concepts: Comparative Per-spectives. Amsterdam: Amsterdam University Press.

Coleman, Janet. 1999. The Practical Use of Begriffsge-schichte by an Historian of European Pre-modernPolitical Thought: Some Problems. Teoksessa Finn-ish Yearbook of Political Thought 3. Jyväskylä: Uni-versity of Jyväskylä.

Collingwood, R.G. 1939. An Autobiography. Oxford:Oxford University Press.

Dietz, Mary G. 1989. Patriotism. Teoksessa TerenceBall, James Farr, Russel L. Hanson (toim.), Politi-cal Innovation and Conceptual Change. Cambridge:Cambridge University Press.

Edling, Max ja Ulf Mörkenstam. 1995. Quentin Skin-ner: From Historian of Ideas to Political Scientist.Scandinavian Political Studies 18:2, 119–132.

Farr, James. 1989. Understanding Conceptual ChangePolitically. Teoksessa Terence Ball, James Farr, Rus-

sel L. Hanson (toim.), Political Innovation and Con-ceptual Change. Cambridge: Cambridge UniversityPress.

Gunnell, John G. 1998. Time and Interpretation: Un-derstanding Concepts and Conceptual Change. His-tory of Political Thought, 19:4, 641–658.

Hampsher-Monk, Iain 1998. Speech Acts, Languagesor Conceptual History? Teoksessa Iain Hampsher-Monk, Karin Tilmans, Frank van Vree (toim.), His-tory of Concepts: Comparative Perspectives. Amster-dam: Amsterdam University Press.

Ihalainen, Pasi. 1999. The Discourse on Political Plu-ralism in Early Eighteenth-Century England. A Con-ceptual Study with Special Reference to Terminolo-gy of Religious Origin. Bibliotheca Historica 36.Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.

Koselleck, Reinhart. 1972. Einleitung. Teoksessa Ottovon Brunner, Werner Conze, Reinhart Koselleck(toim.), Geschichtliche Grundbegriffe. HistorischesLexikon zur politisch-sozialen Sprache in Deutsch-land. Band 1. Stuttgart: Ernst Klett Verlag.

Koselleck, Reinhart. 1983. Begriffsgeschichtliche Prob-leme der Verfassungsgeschichsschreibung. Der Staat,Sonderheft 6, 7–21.

Koselleck, Reinhart. 1985. Futures Past: On the Se-mantics of Historical Time. Cambridge: The MITPress, (alkup. Vergangene Zukunft. Zur SemantikGeschichtlicher Zeiten. Frankfurt am Main: Suhr-kamp Verlag, 1979).

Koselleck, Reinhart. 1989. Linguistic Change and theHistory of Events. Journal of Modern History 61,649–666.

Koselleck, Reinhart. 1994. Some Reflections on theTemporal Structure of Conceptual Change. TeoksessaWillem Melching ja Wyger Velema (toim.), MainTrends in Cultural History: Ten Essays. Amsterdam:Rodopi.

Koselleck, Reinhart. 1996. A Response to Commentson the Geschichtliche Grundbegriffe. TeoksessaHartmut Lehmann ja Melvin Richter (toim.), TheMeaning of Historical Terms and Concepts: NewStudies on Begriffsgeschichte. Occasional Paper 15,59–70. Washington: German Historical Institute.

Koselleck, Reinhart. 1998. Social History and Begriff-sgeschihte. Teoksessa Iain Hampsher-Monk, KarinTilmans, Frank van Vree (toim.), History of Con-cepts: Comparative Perspectives. Amsterdam: Am-sterdam University Press.

Kurunmäki, Jussi. 2000. Representation, Nation andTime. The Political Rhetoric of the 1866 Parliamen-tary Reform in Sweden. Jyväskylä Studies in Educa-tion, Psychology and Social Research 170. Jyväskylä:University of Jyväskylä.

Liedman, Sven-Eric. 1987. Quentin Skinner och denpolitiska idéhistorien. Statsvetenskapliga tidskrift,280–287.

Palonen, Kari. 1996. Retorinen käänne poliittisen ajat-telun tutkimuksessa. Quentin Skinner, retoriikka jakäsitehistoria. Teoksessa Palonen, Kari ja HilkkaSumma (toim.), Pelkkää retoriikkaa. Tutkimuksen japolitiikan retoriikat. Tampere: Vastapaino.


Palonen, Kari ja Hilkka Summa (toim.). 1996. Pelkkääretoriikkaa. Tutkimuksen ja politiikan retoriikat.Tampere: Vastapaino.

Palonen, Kari. 1997a. Kootut retoriikat. Esimerkkejäpolitiikan luennasta. Yhteiskuntatieteiden, valtio-opin ja filosofian julkaisuja 11. Jyväskylä: Jyväsky-län yliopisto.

Palonen, Kari. 1997b. An Application of ConceptualHistory to Itself. From Method to Theory in Rein-hart Koselleck’s Begriffsgeschichte. Teoksessa Fin-nish Yearbook of Political Thought. Publications ofSocial and Political Sciences and Philosophy 10. Jy-väskylä: University of Jyväskylä.

Palonen, Kari. 1999. Rhetorical and Temporal Perspec-tives on Conceptual Change. Theses on QuentinSkinner and Reinhart Koselleck. Teoksessa FinnishYearbook of Political Thought 3. Jyväskylä: SoPhi,University of Jyväskylä.

Pocock, J. G. A 1971. Politics, Language and Time:Essays on Political Thought and History. London:Methuen.

Pocock, J. G. A 1987. The Concept of Language andthe Métier d’historien: Some Considerations on Prac-tice. Teoksessa Pagden Anthony. (toim.), The Lan-guages of Political Theory in Early Modern Europe.Cambridge: Cambridge University Press.

Pocock, J.G. A 1996. Concepts and Discourses: A Dif-ference in Culture? Comment on a Paper by MelvinRichter. Teoksessa Hartmut Lehmann and MelvinRichter (toim.), The Meaning of Historical TermsAnd Concepts: New Studies on Begriffsgeschichte.German Historical Institute Occasional Paper 15, 47–58. Washington: German Historical Institute.

Richter, Melvin. 1995. The History of Political andSocial Concepts: A Critical Introduction. Oxford:Oxford University Press.

Skinner, Quentin. 1970. Conventions and the Under-standing of Speech Acts. Philosophical Quarterly 2,118–138.

Skinner, Quentin. 1973. The Empirical Theorists ofDemocracy and Their Critics: A Plague on BothTheir Houses. Political Theory 1, 287–306.

Skinner, Quentin. 1978. The Foundations of ModernPolitical Thought. Volume One: The Renaissance.Cambridge: Cambridge University Press.

Skinner, Quentin. 1987. Modernin valtiokäsitteen syn-ty. Politiikka 29:2, 83–106.

Skinner, Quentin. 1988a. Meaning and Understandingin the History of Ideas. Teoksessa James Tully(toim.), Meaning and Context: Quentin Skinner andHis Critics. London: Polity Press.

Skinner, Quentin. 1988b. Motives, Intentions and theInterpretation of Texts. Teoksessa James Tully(toim.), Meaning and Context: Quentin Skinner andHis Critics. London: Polity Press.

Skinner, Quentin. 1988c. ”Social Meaning” and theExplanation of Social Action. Teoksessa James Tully(toim.), Meaning and Context: Quentin Skinner andHis Critics. London: Polity Press.

Skinner, Quentin. 1988d. Some Problems in the Anal-ysis of Political Thought and Action. TeoksessaJames Tully (toim.), Meaning and Context: QuentinSkinner and His Critics. London: Polity Press.

Skinner, Quentin (1988e). Language and SocialChange. Teoksessa James Tully (toim.), Meaning andContext: Quentin Skinner and His Critics. London:Polity Press.

Skinner, Quentin. 1988f. A Reply to My Critics. Teok-sessa James Tully (toim.), Meaning and Context:Quentin Skinner and His Critics. London: PolityPress.

Skinner, Quentin. 1996a. Reason and Rhetoric in thePhilosophy of Hobbes. Cambridge: Cambridge Uni-versity Press.

Skinner, Quentin. 1996b. From Hume’s Intentions toDeconstruction and Back. The Journal of PoliticalPhilosophy 4:2, 142–154.

Skinner, Quentin. 1999. Rhetoric and ConceptualChange. Teoksessa Finnish Yearbook of PoliticalThought, 3. Jyväskylä: University of Jyväskylä.

Steinmetz, Willibald. 1993. Das Sagbare und dasMachtbare. Zum Wandel politischer Handlungsspiel-räume. England 1780–1867. Stuttgart: Klett-Cotta.

Tribe, Keith. 1985. Translator’s Introduction. Teokses-sa Reinhart Koselleck, Futures Past: On the Seman-tics of Historical Time. Cambridge: The MIT Press.

Tully, James. 1988. The Pen is a Mighty Sword: Quen-tin Skinner’s Analysis of Politics. Teoksessa JamesTully (toim.), Meaning and Context: Quentin Skin-ner and His Critics. London: Polity Press.

kurunmäki

Documents